Hae Alttari-ylistyskouluun
syksylle 2024!

Tahdomme täyttää Suomen ylistyksellä ja valmistaa seurakunnan Jeesuksen paluuta varten. Koemme, että Jumala tahtoo nostaa maassamme 1000 ylistäjää ja tämä koulu on suunniteltu varustamaan Sinut tähän tehtävään.

Kouluun voi hakea jokainen, joka kokee ylistyksen ja esirukouksen kutsukseen. Toivomme, että olet osa paikallisseurakuntasi toimintaa ja seurakuntasi lähettää sinut Alttari-ylistyskouluun. Ylistäjänä instrumenttisi on soitin, oma äänesi tai kehosi tanssin kautta. Esirukoilijana kannat sydämessäsi rukousta ja taakkaa siitä, että Jumalan valtakunta voisi ilmestyä yksilöiden, yhteisöjen, kaupunkien ja kansojen keskellä. Koulun hybridi-rakenne mahdollistaa osallistumisen opiskelun tai työn ohessa. Alttari-ylistyskoulun opetus on kansallista ja kansainvälistä ja se muodostuu lähijaksoista kerran kuussa, etätapaamisista kerran viikossa, esirukousvuoroista ja mentoroinnista.

Alttari-ylistyskoulu toteutetaan vuonna 2024 kolmannen kerran ja samassa rytmissä Tampereen Experience DTS:n kanssa, mikä mahdollistaa ylistyskoulun suorittamisen osana YWAM:n opetuslapseuskoulua.

ALTTARI-YLISTYSKOULUN NÄKY

Vuosikurssit

1. vuosikurssi

  • Ensimmäinen vuosikurssi keskittyy ylistäjän sydämen vahvistumiseen ja Isän sydämen tuntemiseen

  • Kasvatat ymmärrystäsi ylistyksen johtamisesta seurakunnassa, ylistyksen teologiasta ja esirukouksesta

  • Lähiviikonloput ovat täynnä Jumalan kohtaamista ja hänen Sanansa opiskelua, ne myös syventävät yhteyttäsi muihin opiskelijoihin

  • Viikoittaiset oppitunnit syventävät ymmärrystäsi ylistyksestä ja joista pääset keskustelemaan pienryhmissä

  • Saat lukukirjan ylistyksestä, jonka sisältöä reflektoidaan kirjoitustehtävän kautta

  • Kirjoitamme uusia lauluja jokaisella lähiviikonlopulla

  • Vahvistat ylistyksen taitojasi erilaisissa workshopeissa

  • Saat henkilökohtaista mentorointia

2. vuosikurssi

  • Toinen vuosikurssi syventää ylistäjän taitoja, lahjoja ja Raamatun tuntemista

  • Käytännön oppiminen tapahtuu mm. ylistyksen johtamisen kautta. Olet syksyn aikana mukana johtamassa ylistystä Alttari-kiertueella 2–4 kaupungissa ympäri Suomea!

  • Toinen vuosikurssi osallistuu lähijaksoilla yhteisiin ylistyshetkiin ja osaan ensimmäisen vuosikurssin luennoista,  minkä lisäksi 2-luokalle on myös eriytettyä syventävää opetusta

  • Kirjoitamme uusia lauluja jokaisella lähiviikonlopulla

  • Saat työkaluja Raamatun tutkimiseen ja opettamiseen sekä valmistat raamatunopetuksen

  • Saat henkilökohtaista mentorointia ja viikoittaisen pienryhmän

Hae Alttari-ylistyskouluun syksylle 2024!

Vuosikurssit 1. ja 2. alkavat 18.9.–22.9. Tuupovaarassa lähiviikonlopussa.

Aikataulut:

Lähiviikonloput:
18.9.–22.9.2024 Tuupovaara
16.10–20.10.2024 Tampere
13.11–17.11.2024 Tampere

Legacy Launch ja valmistujaiset
2.1–6.1.2024 Tampere (päivät tarkentuvat toukokuussa)

Opetusta ja ohjelmaa lähiviikonlopuissa 9:00–21:00: torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin.

Huom. Keskiviikko ja sunnuntai ovat matkustuspäiviä. Matkustuspäivät ovat erityisesti niille, jotka tulevat pidemmän matkan takaa ja haluavat nukkua yön hyvin kohteessa.

Viikottaiset pienryhmät etänä:
Tiistaisin kello 18:00–20:00.

Huom. Pienryhmiä ei ole niillä viikoilla, joilla meillä on lähiviikonloppu yhdessä.

Alttari-ylistyskouluun kuuluvat lisäksi henkilökohtainen mentorointi (3 x) ja esirukousvuorot.

Koulun hinta on 770 €. Se sisältää lounaan, päivällisen ja majoituksen lähiviikonlopuissa. Kouluun sisältyvä lukukirja ja kaikki muu opiskelumateriaali kuuluvat koulumaksuun. Aamupala ja matkakulut omakustanteiset.