matkan näky
Jumala on puhunut meille Brasilian ja Suomen yhteydestä jo yli 20 vuotta. Molemmilla kansoilla on toisilleen paljon annettavaa. Northwind kantaa näkyä vahvistaa tätä kansojemme yhteyttä.
Haluamme viedä ihmisiä Brasiliaan kuulemaan ja näkemään, mitä Jumala on tehnyt ja tämän tuloksena inspiroitumaan siitä, mitä Jumala voi tehdä täällä Suomessa. Tämän matkan visiona on, että jokaisen osallistujan usko voi kasvaa!
Kuka voi hakea mukaan matkalle:
Northwind Churchin jäsen, joka on sitoutunut seurakuntaan ja palvelee seurakunnassa. NYLAn tai Alttarin käyneitä pyydämme mainitsemaan siitä hakemuksessa.
Velvoitamme matkalle lähtijältä stabiilia elämäntilannetta, seurakuntaan sitoutuneisuutta, halua kasvaa, tilivelvollisuutta omasta hengellisestä kasvusta sekä kykyä sitoutua matkan suunnitelmaan ja johtajuuteen.
Myös toisten seurakuntien jäsenenä voi hakea mukaan matkalle tietyin reunaehdoin. Jos joku seurakuntamme ulkopuolelta haluaa hakea matkalle mukaan, arvioimme tilanteen tapauskohtaisesti ja pyydämme myös kotiseurakunnan pastorin suosituksen hakijalta.
Lisäksi kaikkien matkalle lähtijöiden tulee olla maksukykyinen sekä sitoutua maksuaikatauluun.
Southwind experience marraskuu 2026 aikataulu:
13.11-23-11.2026
Aikataulu voi elää muutaman päivän tarkkuudella, riippuen lentolipuista
13.11 Saapuminen Sao Pauloon
14.11 Sao Paulo
15.11 Rio de Janeiro
16.11 Rio de Janeiro
17.11 Rio de Janeiro
18.11 Rio de Janeiro
19.11 Sao Paulo
20.11 Sao Paulo
21.11 Sao Paulo
22.11 Sao Paulo
23.11 Takaisin Suomeen
Suunnitelmamme on viettää aikaa Rio de Janeirossa ja Sao Paulossa vieraillen eri seurakunnissa ja tutustua heidän toimintaan, osallistua Dunamis konferenssiin sekä viettää aikaa Rodrigon perheen kanssa ottaen vastaan rikasta perintöä tältä perheeltä, joka on ollut suurena siunauksena Brasilian seurakunnalle.
Matkan hinta ja maksuaikataulu:
Hakuaika päättyy 31.8. elokuuta.
Matkan hinta on noin 2300€ riippuen lentojen hinnasta.
Hintaan ei kuulu ruoka ja mahdolliset uber matkat, mutta siihen sisältyy majoitukset, tila-auto kuljetukset, kansainväliset ja maan sisäiset lennot sekä matkan järjestelykustannukset.
Lennot ostetaan yhdessä syyskuun loppuun mennessä. Viime aikoina liput ovat maksaneet noin 1000€. Matkan loppuhinta maksetaan lokakuun 15 päivään mennessä.